osasin kävellä kotiin mistä vain, tunsin juna- ja bussireitit ulkoa. opin kuuntelemaan milloin hissi pysähtyy meidän kerroksessa, tiesin jos joku oli tulossa kotiin. töihin mennessä päiväkodin lapset olivat pihalla, takaisin tullessa törmäsi vain satunnaisiin koiran ulkoiluttajiin. tavarajuna meni yön aikana viisi kertaa ohi.

nyt tuntuu hassulta nukkua yöt uudessa kodissa, maata lattialla pelkällä ohuella patjalla ja katsoa tuttuja huonekaluja vieraassa ympäristössä. uusiin ääniin ei ole vielä tottunut eikä tavarat ole löytäneet paikkojaan. tuntuu turvalliselta, vaikkei vielä välttämättä kodilta. sydän ei ole vielä löytänyt uuteen osoitteeseen, mutta uskon sen olevan jo matkalla. ehkä se huomenna tippuu postilaatikosta ja jää asumaan.