istun portailla ja luen sanoja ja lauseita pienistä lapuista, kauniita sanoja, niitä samoja joita mun korvaan kuiskattiin toissa iltana. koira nukkuu mun sylissä enkä voi tehdä muuta kun itkeä, ilman minkäänlaista kontrollia, holtittomasti.
kun palaan kotiin, on pihan puista tippunut lehdet. syksy alkaa hitaasti antamaan merkkejä tulostaan, vaihtaa väriä ja tuntuu välillä kylmältä. mä olen valmis, valmistautunut. kerännyt säilöön niin paljon aurinkoa ja rakkautta, että kestän ja selviän läpi syksyn ja talven.
olen valmis. mulla on hyväksytty olo, enkä kuvaisi itseäni enää sanalla heikko. se on ehkä tärkein oivallus pitkään aikaan.
on haikea olo, hölmö pieni ihminen.
mutta katso mikä rohkeus, mikä sädehdintä.
sanat kaikuu korvissa ja jokaisella vastaantulijalla on sinun äänesi.
