1800 kilometriä viisaanpana tuntuu, ettei mun paikka ole täällä

päivät sekoittuvat toisiinsa, merkityksettömiä tunteja peräkkäin.
jotain on pakko tapahtua, jotain. ei suuren suuria mullistuksia. vain jotain, joka saisi sisälläni jonkun liikahtamaan. saisi elämän tuntumaan taas hyvältä, tai edes joltain. mä oon kyllästynyt odottamaan. kyllästynyt tähän tunteeseen, pelkoon ja mitättömyyteen.

musta on tullut pelkkä kuori.

rainy days and mondays always get me down

yritän muistaa lukita ovet ja laittaa kahvinkeittimen pois päältä. mä yritän sanoa aina moi ja hymyillä. osaan sen aika hyvin, hymyillä vaikkei hymyilytä. osaan myös nauraa, vaikkei naurata.
välillä mä toivoisin, että päivät olis lyhyempiä, ettei olis niin paljon aikaa.

pimeässä kaksi muuttu yhdeksi, ääriviivat katoaa ja pelkään, että musta on tullut näkymätön. mä oon aina menossa tai tulossa, en koskaan siellä enkä varsinkaan täällä.


mä mietin missä sen punasen auton omistaja on. mitä sille on käynyt ja onko se kunnossa.