yritän muistaa lukita ovet ja laittaa kahvinkeittimen pois päältä.
mä yritän sanoa aina moi ja hymyillä. osaan sen aika hyvin, hymyillä
vaikkei hymyilytä. osaan myös nauraa, vaikkei naurata.
välillä mä toivoisin, että päivät olis lyhyempiä, ettei olis niin paljon aikaa.
pimeässä kaksi muuttu yhdeksi, ääriviivat katoaa ja pelkään, että musta on tullut näkymätön. mä oon aina menossa tai tulossa, en koskaan siellä enkä varsinkaan täällä.
mä mietin missä sen punasen auton omistaja on. mitä sille on käynyt ja onko se kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti