Yritän pitää mielessä yksitoista vuotta, lapset ja sen mistä puhuttiin.
Yritän aina suorittaa ihmeitä mahdottomissa tilanteissa, naivin sinisilmäisesti otan siipeeni joka ikinen kerta.
Kerron koirasta, lapsuuden unelma-ammatista ja töistä. En mainitse ahdistusta, masennusta tai tätä mustaa mieltä. Se ei sovi sohvasi kulmaan tai kosketustesi alle. Se ei sovi siihen kuvaan, jonka olen luonut itsestäni.
Jatkan asioiden välttelyä, lohduttavien valheiden kertomista.
Jatkan epätoivoista toivomista ja odotan murtumista.
