muuttoautot tekee  mun olon levottomaksi. katson ikkunasta kuinka ihmiset kantaa muuttolaatikoita sisään ja ulos. tekisi mieli huutaa, että lopettakaa, pysäyttää kaikki.
elämä tuntuu olevan pelkkää välitilaa.

mulla on kaksi paikkaa joihin paeta iltaisin, sinne epämukavalle sängylle liian pienen peiton alle ja siihen isoon nojatuoliin. se oli kaikki leikkiä, mä en vain tainnut ymmärtää sääntöjä.
palaan välillä tyhjiin lupauksiin ja sanomatta jätettyihin sanoihin.

sä kysyit oven suulta, että kai mä tiedän kuinka kaunis olen. näytin sulle kieltä, käännyin ja yritin koota itseni. se oli yksinkertainen kysymys, mutta se rikko kaikkea mistä oltiin sovittu. en mä tätä halunnut,  meidän piti aina kulkea eri tahtia.

mulla on tarve pitää ääntä, vaikken ole koskaan osannut puhua.
jos mä olisin osannut sanoa ne oikeat sanat, koskettaa oikealla tavalla. jos mä olisin osannut antaa jotain.

kutsuisitko mua nyt kullaksi?