Välillä toivon, että voisin elää vain hetkissä, onnistuneissa valokuvissa. Niissä joissa aurinko nousee, katulamput syttyvät ja meri on tyyni. Niissä joissa nauran tai isken hymyillen silmää. En tahdo illuusion särkyvän. Olen huomannut, etten toimi suurena kokonaisuutena, en kestä lähempää tarkastelua.

Tahdon olla täydellinen, tahdon salaa satuttaa.

Ja illalla pyyhit taas kyyneleeni. Kysyt miksi rikon itseäni tietoisesti, annan satutettavaksi. Ihmettelet ajatuksiani, kykyäni olla näkemättä.

"Tuntuu hyvältä tuntea edes jotain."

Myönnän, etten taida voida kovin hyvin ja kadun sanojani heti. Olen päästänyt liian lähelle, illuusio on jälleen rikkoutumassa. Pyydän anteeksi ja sanon olevani vain väsynyt.

Kannan sitä kuvaa mukanani minne tahansa menenkin. Se kulkee ajatuksissani ja sydämessäni. Aion näyttää sen teille, kunhan olen valmis.

Aion katsoa hymyillen syvälle silmiin ja sanoa, että on liian myöhäistä.
Ja toivon, että teihin sattuu.
Toivon, että kadutte.