On päiviä jolloin hymyilen auringolle tai kaupan edessä istuvalle koiralle.
Päiviä jolloin hyräilen hiljaa mielessäni ja unohdan hetkeksi.
On päiviä jolloin ei tarvitse valehdella tai keskittyä hengittämiseen.
Hetken on helppo olla.
Mutta suurimmaksi osaksi on päiviä jolloin tahtoisin vain kadota, pyytää anteeksi olemassaoloani.
Päiviä jolloin herätän niin suurta vastenmielisyyttä ja inhoa itsessäni, että pelkkä sängystä nouseminen vie kaikki voimat.
Päiviä jolloin en kestä peilejä tai heijastuksia ilman, että purskahdan itkuun pelkästä vihasta.
Päiviä jolloin olen pettymys itselleni, huonoja valintoja toisensa jälkeen.
Päiviä jolloin maailmassa ei ole kauneutta, enkä pysty uskomaan tulevaisuuteen tai sanoihin.
On päiviä jolloin en tahtoisi olla elossa.
Eikä näille päiville löydy selitystä, ne saapuvat varoittamatta, yllättäen. Lamaannuttaen kokonaan.
On päiviä jolloin yritän epätoivoisesti tuntea jotain, todistaa itselleni, että olen olemassa.
On päiviä jolloin en jaksa yrittää tai taistella tätä pimeyttä vastaan.
Päiviä jolloin annan olla, toivoen hiljaa parempaa huomista.
Tulin tästä niin pohjattoman surulliseksi. Kumpa rakkaudellani voisin nostaa sut pystyyn mutta tässä tunnen vaan avuttomuutta. Oot aarre. Me etitään sulle vaikka yhessä joku pelastusrengas tai jotain, pakko. halaus ja huomiseen hei, bigbig day kai muistat
VastaaPoista